27 April 2009

Nirppanokka lastenvaatekuvaukset

Viikko sitten olin kuvaamassa Nirppanokan lastenvaatekuvauksissa. Kuusi lasta ja 40 lastenvaatekokonaisuutta, siinä oli hulinaa kerrakseen, mutta hauskaa oli niin lapsilla kuin kuvaajilla. Meitä oli kaksi kuvaajaa, Mikko ja allekirjoittanut, joten sopivin väliajoin vaihdoimme kuvaajaa. Mallit olivat luonnollisia ja rentoja kameran edessä, kuten kuvista toivottavasti välittyy. Hauskaa heillä ainakin oli. Vaatteet olivat aivan mahtavia! Vaikka itselläni ei lapsia olekaan, voisin helposti kuvitella ostavani juuri tuollaisia vaatteita lapsilleni tai lahjaksi. Erityisesti pidin poikien vaatteista, harmi että noita ei saa aikuisten kokoina :)

























21 April 2009

potrettikuvia luonnon valolla

Olen kovasti tykästynyt valaisemaan pikkusalamalaitteiden avulla strobist -tyyliin, mutta usein mikään ei voita luonnonvalon kauneutta. Usein ikkunasta tuleva tasainen valo riittää. Paras valo tulee usein hieman pilviseltä taivaalta, jolloin valo on pehmeää eikä se muodosta kovin jyrkkäreunaisia varjoja. Tässä muutamia tällaisen valon avulla otettuja kuvia Jennistä, jotka on otettu Pietarissa hotellin ikkunasta tulevan valon avustuksella.











Reissukuvia Pietarista - St.Petersburg

Tänä vuonna pääsiäisreissu suuntautui sinivalkoisin siivin Oulusta Helsingin kautta Pietariin. Toivomuksena oli lämmin ja aurinkoinen kevätsää, mutta valitettavasti siellä oli koko neljän päivän ajan melko harmaa ja kolea ilma. Onneksi ei vettä kuitenkaan matkan aikana kovin paljoa satanut. Pietari on tuttu paikka parin vuoden takaa, jolloin siellä tuli käväistyä Aleksanteri-Instituutin maisterikoulun kautta kolmen kuukauden Tempus-vaihdossa Pietarin Eurooppalaisessa yliopistossa. Pietari on upea 5 miljoonan asukkaan metropoli ja todella lähellä, joten suosittelen lämpimästi kaupunkia vaikka pitkälle viikonloppureissulle. Netin kautta saa hotellit helposti varattua ja majoitusta löytää myös edullisesti. Pietarista löytyy nykyään myös Sokos Hotels ketjun hotelleja, jos ei aivan sokkona uskalla majoitusta varata. Itse majoituimme Nevsky Aster hotelliin, joka on aivan keskustassa ja josta maksoimme 65 euroa/huone/yö.

Suurkaupungissa kun ollaan, täytyy siellä pitää silmät auki taskuvarkaiden varalta erityisesti Nevsky Prospektin alikulkutunneleissa liikuttaessa ja autot eivät väistä jalankulkijoita samalla lailla kuin Suomessa. Turistina on hyvä syy pitää kameraa esillä ja kuvata, eikä kukaan siihen kiinnitä samalla tavalla huomiota kuin pienemmissä kaupungeissa. Itselläni oli tällä kertaa mukana Canonin digijärkkärikameran lisäksi Canonin G9 pokkari, joka on aivan loistava katukuvaukseen. Tässä muutamia otoksia reissusta.

Krystovski island on Pietarilaisten henkireikä, saari aivan suomenlahden rannalla, jonne pääsee kätevästi metrolla keskusta.



Venäläiset ovat kovia kalamiehiä ja kalastaminen onnistuu myös suurkaupungissa.





Venäläisiä jäänsärkijöitä?











Hotellimme Nevsky Aster



















Griboyedova Kanaalia


Kazanin katedraali





Iisakin kirkko




Elinvoimaa ruusuille Talvipalatsin aukiolta


Eremitaasia


1 April 2009

Players-tytöt Tornion suurpilkissä

Oma postaus Players-tytöille, jotka vetivät vauhdikkaan shown Tornion suurpilkissä vähissä vaatteissa -10 asteen pakkasessa.
















Tornion suurpilkki 28.3.2009

Olin viikonloppuna taas opiskelemassa Torniossa valokuvaamisen ihmeellistä maailmaa Jaakko Heikkilän opastuksella. Aika on mennyt kuin siivillä, aloitin Valokuvaajan ammattitutkinnon opinnot reilu vuosi sitten tammikuussa ja hyvin käy, niin saan paperit käteeni kesällä. Sitä enne pitäisi tehdä ja palauttaa muutama puihin mennyt ennakkotehtävä ja tehdä edellinen näyttötutkinto uusiksi.

Lauantaina lähdimme hyvissä ajoin klo. 11:00 joelle valmistautumaan kuvaamaan Tornion suurpilkissä. Sää oli aurinkoinen ja ihmiset iloisella mielellä. Kuvaaminen oli melko helppoa, mutta silti välillä luovuus tuntui olevan jossain muualla kuin siellä missä sen olisi pitänyt olla. Danny kävi välillä rannalla olevalla esiintymislavalla kansaa viihdyttämässä, samoin kuin sporttisen tyylikkäät Players-tytöt. Kuvasimme jäällä useamman tunnin ajan ja iltapäivällä moni pilkkijä alkoi olla melko hilpeässä kunnossa. Se kalan saantihan tuskin oli se pääasia.